keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Kirjoja ja muuta hauskaa



Ensiksi...

En edelleenkään tiedä mihin kategoriaan tämä blogini oikein sioittuisi, sillä kirjoittelen hyvinkin pitkälti ainoastaan päähäni tulevia pieniä ajatuksia siitä, mistä täällä voisin minäkin päivänä teitä valistaa. Joskus haluan päästellä sisäisiä höyryjä ulos kirjoittamisen muododssa, mutta pyrin säästän teidät suurimmalta pahalta, ja pitämään tämän blogin poissa sieltä pöytälaatikkokirjoittaminen-osastolta. 

Mutta itse asiaan!

Olen viimepäivänä innostunut lukemaan monenlaisia kirjoja, ja viimeisin niistä on tehnyt omalle ajattelulle hyvää! Keijo Tahkokallion Ajattele myönteisesti-Avaimia muutokseen-kirjanen on ollut oikein mielenkiintoista ja hyvin rentoa luettavaa psygologisia ajatuksia sisältäväksi kirjaksi, joka sisältää paljon hauskojakin esimerkkejä erilaisista negatiiviseen ajatteluun liittyvistä malleista.
                                           http://www.antikvaari.fi/naytatuote.asp?id=623739

Jopa ilman psykologian aikaisempaa osaamista Ajattele myönteisesti-kirjasta saa todella paljon irti, ja se antaa hyvin paljon ajattelemisen aihetta.

Negatiivisesta ajattelusta ei ole kuitenkaan kovin helppo päästä irti, kun siihen on kasvanut.Suomalainen yhteiskunta on hyvin kieroon kasvanut negatiivisessa mielessä, eikä positiivisuus aina edes ole hyväksi väärinymmärrysten välttämiseksi. Mutta ehkä jollain tavalla negatiivisuus vie ihmisiä eteenpäin, vaikka liiallinen voikin johtaa stressiin ja esimerkiksi mielenterveysongelmiin. Mutta se siitä kirjasta. Kannattaa lukea, jos positiivisuuden mietteet kiinnostavat.

Seuraava luku-urakka onkin sitten kirjallisuuden pääsykoekirjan syynääminen! 

https://kirja.elisa.fi/sites/default/files/bookcovers/9789522225016.jpg


 



torstai 16. tammikuuta 2014

Raha vs. motivaatio? Mitään yhteistä?


Muuttuva sielun maailma ja sen maisemat

 

Viime aikoina, aivan parin kuukuaden sisällä, olen huomannut kasvaneeni henkisesti paljon enemmän mitä mieli on kestänyt. Tai sitten paha maailma on tullut minua vastaan sellaisella rytinällä, etten ole kerennyt havaita tämän mystisen voiman suuruutta, jota tunnetaan nimellä raha.

...Raha...raha...raha...

Se kuulostaa suorastaan mantralta, mutta tämän toistaminen ei tuo kovin suurta mielenrauhaa tai vapauta minua suuresta henkisestä kärsimyksestä. Päinvastoin. Se luo ahdistusta ja paineen tuntua verta pumppaavan elimeni läheisyydessä. Se ei ole kiva tunne. 

En ole koskaan tuntenut tätä maailmaa hallitsevaa voima lähemmin,  tai tutustunut miltä tuntuu olla sen puutteen ansoista velassa, mutta sen hallitseva voima pistää minut ajattelemaan asioita eteenpäin. Niin pitkälle, että tämä voima on ajanut minut nurkkaan jossa kitisen kuin pahainen, riutunut kuin eläin ihmisen kiduttamana enkä pääse pakoon. Ainut tie on kiivetä ylöspäin.


Ihmisen keksimä valuutta, kaiken pahan alku ja juuri. Jos kävisimme edelleen vaihtokauppaa, jossa taito ja/tai tarvike vaihdettaisin siihen mitä itsellä ei ole, maailmassa olisi paljon enemmän töitä tarjolla, tai ainakin niin kuvittelisin. Sillä rahasta on tullut ainoastaan tärkeä ja välttämätön väline työn ja esineiden arvon määrittämiseksi tasapuoliseti. 

Koulutus on nostanut erilaisten töiden arvoa huimasti, eikä ihmiset ilman amattia ole näin tarpeeksi "arvokkaita" tekemään tiettyä työtä, johon vaaditaan pätevä koulutus. Tietenkin on olemassa aloja, joihin kouluttautuminen on välttämätöntä tiettyjen asioiden oppimisen helpottamiseksi, mutta nykyään internet on täynnä erilaisia tiedonlähteitä, kirjastoa unohtamatta. Kaikilla on siis mahdollisuus opetella vaadittavat asiat kotoa käsin, mutta siitä ei tietenkään olisi tarpeeksi luotettavaa näyttöä millä työnantaja vakuutettaisiin siitä, että on pätevyys hoitaa tarvittava osaaminen yrityksen kannalta kannattavasti.

...Rahan valta...ahneus...


Ihmiset ovat yleisesti ottaen perusluonteeltaan ahneita. Omistaminen on prioriteetti. Kaikki tarpeellinen, mutta myös tarpeetonkin pitää saada ja sitä halutaan siihen asti kunnes se on omistuksessa. Ruoalle, rahalle, tiedolle..ihminen voi olla kaikelle ahnas. Mutta millainen on ahne? Mielestäni silloin kun riittämättömyyden tunne puuttuu, pienet asiat ei enää riitä eikä saavutuksistaan osaa nauttia. Vauraus takaa toimeentulon, mutta entäs kun halutaan jotakin muuta...jotain mitä ei voi ostaa rahalla? 

 Rahalla ei voi ostaa rakkautta, mutta se houkuttaa paljon raatokärpäsiä

 En väitä, etteikö miljonääriksi haluavia olisi useita, mutta kuinka moni tämän saavutettuaan olisi valmis luovuttamaan osan rikkauksistaan toisille, täysin pyyteettömästi? Jaa-a...




PS.EN OMISTA TÄMÄN POSTAUKSEN KUVIA!



keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Uusi vuosi, uudet kujeet ja sääennusteet!

 

 Vuosi 2014...



Mitä se tuo tullessaan? Luultavasti ainakin sen että päätin ryhtyä kirjoittamaan tätä tekstiä monen, monen sateisen kuukauden jälkeen. Mutta mikä minut ajoi tähän näppäimistön ääreen tekemään muutakin kuin vain näppäilemään hakusanoja, joilla löytäisin parhaat kissavideot Youtubesta? 


En ole varma, mutta uuden vuoden alkaminen on itselle ollut aina merkki puhtaasta alusta, eräänlainen udelleensyntyminen tähän maailmaan. "Olen selvinnyt edellisestä vuodestakin, seuraava on edessä, mutta mitä voisin tehdä toisin tänävuonna? Mitä kadun tai haluaisin muuttaa itsessäni niin, että olisin kanssaihmisille, mutta myös itselleni hellempi ja parempi ihminen jonka kanssa elää tässä maailmassa?" 

Jotkut suhtautuvat uudenvuoden alkamiseen hyvin välinpitämättömästi, mutta minulle se on aina murrosiästä lähtien ollut yksi isoimmista juhlapyhistä; on mahdollisuus muuttaa itseään parempaan suuntaan taas jälleen. Toisille uudenvuoden lupausket liittyvät kulutustottumuksiin, kuten alkoholiin tai muihin turhiin ostoksiin, mutta minulla ne ovat lupauksia muuttaa itseäni henkisellä tasolla. Esimerkiksi niin, että lupaan pitää kavereihin enemmän yhteyttä, tai lupaan olla sosiaalisempi kuin aiemmin. Miksi niin, en osaa sanoa. Mutta ennenkaikkea haluan kehittyä ihmisenä niin paljon hyvään suuntaan kuin mahdollista. 



Joskus olen pohtinut sitä, miksi ylipäätään haluan ja päätän "muuttaa" itseäni aina silloin kun uusivuosi on alkanut ja ainut muuttunut asia on päivämäärä. Niitä asioita, joita mennyt vuosi on tuonut tullessaan ei saa enää takaisin vaikka haluaisi, mutta niihin voi oppia suhtautuman udella tavalla. Ja tämä suhtautuminen on yksi asia, johon haluan itseäni opettaa; oppia hyväksymään tapahtmat niitä sen enempää miettimättä. Joitain asioita tapahtuu tahtomattaan, mutta jos niihin suhtautuu oikein ei mieliala täysin painu aivan pohjamutiin asti. Ja tämä on minulle ollut hyvin tyypilistä tramatisoida asioita enemmän kuin on ollut tarpeen. Mutta "mitä sitten"-asennekaan ei aina ole hyväksi.


Mutta tulevalta uudelta vuodelta odotan seikkailua sellaisiinkin tuntematomiin puoliini itsestäni, joita en välttämättä haluaisi löytää, mutta joista voin silti oppia kaikkea uutta. 




CygnetCzar out.


P.S En omista yhtään tässä tekstissä esiintyvistä kuvista.

maanantai 17. kesäkuuta 2013

Conikrapula ja masentelua= säveltelyä

Eli koska minulla oli masenteluaika ja paha conikrapula, enkä tiennyt mitä muutakaan olisin tehnyt päätin sitten kokeilla säveltämistä. :D

Tein pari kokeilua ihan lonkalta, eli en suunnitellut paperille mitään, vaan nauhoitin eri soittimet syntikkani muistiin ja sen jälkeen äänitin suoraan tietokoneelle. Millään tavalla en näitä editoinut koska en jaksanut, ja näin ollen sisältävät siis liittimien ratinaa ja rätinää. : D OLKAA HYVÄ VAAN! : DDDDD

PS. Vain linkin saajat voivat katsoa nämä aivan ihastuttavat ja erittäin taidokkaasti sävelletyt kappaleet. Eli ei löydy tuben hausta.


lauantai 8. kesäkuuta 2013

Huhhuh..ompelu-urakka lähes valmis!

JES! 

Olen ylittänyt itseni ja nyt on sitten ompelu takana(siis melkein). Yllättäen huoneeni oli illasta yleinen lanituspaikka joten päätin siihen syyssyn pitää omat ompelulanit sekaan :D Ompeluni kestikin sitten puoli neljään yöllä ja aamulla olikin hieman väsynyt olo...mutta tuloksiin olen tyytyväinen!!!

Sain paidan valmiiksi(tänään ompelin napit ja napinlävet) ja myöskin tänään ompelin valkoiset hanskat Maarinille.


Kankaanpala koki muodonmuutoksen...ja silti näyttää puutarhahanskalta xD Mutta yllätyin miten hankala on ommella hanskat..ajattelin että eihän siinä ole kuin mallin piirtäminen kankaalle ja ei muuta kuin ompelemaan...eipä ollut. :D mm. tein kaksi saman käden hanskaa ja jouduin purkamaan kuminauhat ja peukalonsaumat ja tekemään ne uudelleen xD

Mutta eipä siinä..olen melko tyytyväinen millaiset niistä sitten tulivat.

                                                             Puutarhahanksaaaat!!!


Paita ja hanskat! :D 



Mutta eipä tälläkertaa muuta! : D Huomenna luultavasti ryhdyn softista vääntämään renkaita(kyllä, softista) ja maalaan siipiä sekä kenkiä :D

perjantai 7. kesäkuuta 2013

SFJÖSDFKLSDN -ei tule kiire : D

Huhuh nyt on viime päivinä ollut kauhea maratoni Maarinin cossin kanssa. Nimittäin toissapäivänä sain vihdoin ihanan uuden ja pienen kuumaliimapyssyn ja liimaa, joten kossin teko sai jatkua ja vauhdilla eteenpäin. Vaikka cossissani ei enää ole kauheasti tekemistä, yksityiskohdat vievät minulta hengen ruumiineen päivineen. Haluaisin saada cossin kuitenkin hyvissä ajoin tehtyä että jäisi aikaa pakkamiiseenkin.

Mutta eteenpäin on päästy!

 

Eli tässä muutama päivä sitten pääsin tekemään kenkiä! Vaikka tutorialeja kävin läpi aloin miettimään kenkien varsiin tulevien härpäkkeiden määrää ja päädyin soveltamaan  hieman oman pääni mukaan( ohjeiden noudattaminen ei ole alaani) xD.

Eli kaikki alkoi..
TÄSTÄ! XDDDD
Hieno sukka johon sulloin tossuni, joka tulee pohjaksi kenkiin ja sitten vaan kankaita mittailemaan. Omaan jalkaan kankaiden sovittaminen oli työlästä ja ajattelin että näin se kävisi ehkä tarkimmin.

Näistä tulee kenkä!
Käytin softista kolme kappaletta kenkää kohti (tuntui hieman tuhlaukselta) mutta päädyin siihen tulokseen että ehkä mukavin ja tukevin vaihtoehto härpäkkeitä ajatellen.

kenkä nurinpäin osat ommeltuina yhteen.
Eli tosiaan ompelin softikset ja kankaat yhteen ja tuli hyvä ja kestävä. Aluksi epäilin ompelukoneeni suorituskykyä softiksen ja paksun kankaan kanssa, mutta jaksoi todella hyvin. Langan piti vain olla melko kireällä ettei tehnyt sotuka alalangasta toiselle puolelle.

Tämän jälkeen liimasin kuumaliimalla(hieman leikeltyäni tossusta hieman ylimääräistä pois) kenkä osan kiinni ja tuli hyvä!

Tärähtänyttä touhua...


Sitten maalasin ja liimasin kangasta ja tein kaikkea muuta hauskaa (mm. tein kaksi saman jalan siipeä..X() niiden siipi-härpäkkeiden kanssa kunnes sain ne siihen kuntoon että pystyin liimaamaan ne varteen kiinni.
Että tämmöstä..
Huomaa että  päälysten liimaminen ei ole osunut täysin kohdalleen mutta maalaan hieman mustalla hämäykseksi rajaa niin eiköhän se siitä xD  Varteen liimasin softiksesta sitten "tuet" niille pyörille joita en ole varma teenkö..riippuu miten saan siivet tehtyä ja liimattua. Ne kun ovat hieman vaiheessa..

Siipien kanssa suurin omgelma tähän asti on tullut juuri yksityiskohtien maalamisessa. Teippi on pettänyt ja vuodattanut maalia sinne minne sen ei olisi pitänyt mennä, samaten sabluunat. Todella turhauttavaa maalata samaa kohtaa sata kertaa uudestaan, joten siipiin tulevien merkkien kanssa päädyin maalaamaan ne kartongille ja sitten liimaamaan.

Saavat luvan kelvata..

Ja itse siivet..ehkä ne tulee vielä kelvollisiksi. :D
...tai sitten ei.

Alle viikko aikaa tehdä ja...no, saa nähdä miten sää ja muu ympäristö sallii cossien teon etenevän. Tänään ukkosti, eilen ukkosti eikä ompelutyötä oikein ole voinut jatkaa, ja siksi toivon että jospa huomenna saisin puffihihaisen kauluspaidan vidoin valmiiksi.

Hihat ovat suunilleen valmiit.
Että että...onnea kaikille cossien tekoon! Viimeistä viedään! 

perjantai 31. toukokuuta 2013

Cossin tekoa...viimein! C: TODELLA PITKÄ PÄIVITYS!

Heissan eli nyt on päivittettävää cossin edistymisestä!  Eli siis koska suunnitelmat elävät en siis tee Tenmaa desuconiin vaan...

...TATATADAAA!!

Maarinin sarjasta Moe Moe niji taisen! Cossi näytti niin hauskalta tehdä että mitäpä muuta kuin Jäärän kanssa( hän ajoi ja hyvin!) kirppareita kiertelemään ja kankaita hankkimaan!! Tämä tapahtui siis viikko sitten:) Olen edennyt cossin kanssa yllättävän hyvin ja koska materiaalit sekä muut tarvittavat härpäkkeet ovat kasassa on tätä ollut mukava pusertaa eteenpän!

Aluksi lähdin siis tekemään mielestäni vaikeinta osaa eli itse mekkoa. Mittailin kankaan tarkoin( ja siksi sinistä jäi yllättävän paljon käyttämättä xD)



Tässä tulevat hameen vekit...ja kyllä, rakastan kameraani <3 



Koska hameen reuna jäi pöhöttämään todella ilkeän näköisesti ja koska rakastan röyhelöitä<3 sovelsin hieman asua ja tein hameen alareunaan röyhelön painoksi kankaan alareunaan...tiedän, kossi ei ole aivan täydellinen kopio mutta ehkä se ei ketään haittaa..;__;

Siinä röyhelä ja yläosa kiinni..
Sitten tutustuin ystävääni ratkojaan hieman tarkemmin vetoketjun ompelemisen yhteydessä, ja valkoinen vetoketju nyt hieman välillä sieltä vilkkuu mutta parempaan vetoketjun ompelmiseen en pystynyt! Pisteet niille jotka niitä kauheasti joutuvat ompelemaan.

Sen jälkeen samalla röyhelötekniikalla tein olkaimet ja sitten siirryin essun tekoon joka syntyikin melko vaivattomasti! :)


Siinäpä se suurin työ sitten ompelun osalta oli!
JA panta mukaan!

Eli ompelutyö lähes valmis! Vielä pitäisi se paita sinne alle tehdä mutta luultavasti teen ainoastaan siitä sen yläosan koska sitten ei tule niin kuuma.. xD

Jalkineet ovat luultavasti seuraavat joita alan työstämään. Olen lähestulkoon maalannunt kaikki peräsin- siipi härpäkkeen joita kossiin tarvitaan(osan joudun maalaamaan uudestaan koska fail...xD)

Todellakin voin suositella Louvre Acrylic maaleja! Ei tarvitse käyttää paljon kun jo peittää alleen esimerkiksi vanhan maalin ja voi vielä jatkaa vedellä jos ei niin peittävästi (esimerkiksi viimeisteltäessä) tarvitse käyttää! Maksoivat 21€ mutta pienellä käytöllä riitävät pitkään eikä uusia heti tarvitse ostaa jos ei taloa niillä ala maalaamaan!

Varpaaat!! xD Siipien pohjaväri!(ja samalla maalien testaus)

kaikki osat joita tulen tarvitsemaan!

RAKKAAN! <333 Aivan mahtavat maalit!
Eli tosi pitkä päivitys mutta tulipahan tehtyä! :) Tästä on hyvä jatkaa!